A42a4487 0f19 4a00 b551 4bcd7dad5ddd

Ohjaamot auttavat nuoria työllistymään

Ohjaamot tarjoavat nuorille apua työnhakuun esimerkiksi työnantajatreffien avulla. Ohjaamon avulla moni nuori on löytänyt työpaikan ja yritys hyviä työntekijöitä.

Ohjaamot tarjoavat matalankynnyksen ohjausta alle 30-vuotiaille työnhakuun, koulutukseen, asumiseen tai muihin arjen asioihin. Toiminnan kärkenä on kuitenkin työllistyminen ja koulutus. Nuoret voivat tulla Ohjaamoon milloin vain sen aukioloaikoina.

Yksi pääkaupunkiseudun Ohjaamojen toimintamuodoista on työnantajatreffit, joita järjestetään viikoittain. Ideana on, että parin tunnin aikana nuorilla on mahdollisuus päästä työhaastatteluun yrityksen edustajien kanssa.

Alkuvuodesta Vantaalla järjestettiin työnantajatreffit yhdessä Fazerin rekrytoinnin ja esimiesten kanssa. ”Työnantajatreffeillä on suuri merkitys nuorille. Todella hienoa, että on Fazerin kaltaisia toimijoita, jotka lähtevät tähän mukaan. Keskimäärin joka viides nuori työllistyy suoraan näistä tapahtumista”, palvelupäällikkö Anne Matilainen Vantaan kaupungilta kertoo.

Ohjaamo-toiminta voi ottaa oman osansa nuorten työllistämisestä.

Työnantajatreffit madaltavat selvästi kynnystä kohdata työnantaja ja tuovat nuorille varmuutta työhaastatteluihin. Fazerille tämä oli ensimmäinen kerta, kun he olivat mukana työnantajatreffeillä. Kokemus oli hyvä. Ensimmäiset työsopimukset allekirjoitettiinkin jo seuraavalla viikolla.

”Hakijat olivat innostuneita, motivoituneita ja heillä oli vahva halu oppia. Saamme yhteistyön kautta varmasti työntekijöitä lyhyemmällä ja pidemmällä aikavälillä”, rekrytointipäällikkö Piia Rajakallio Fazerilta uskoo.

Kohtaamo_2.jpg

Fazerilla on tavoite, että työnantajatreffejä järjestetään jatkossakin, sillä työntekijöitä tarvitaan koko ajan erilaisiin tehtäviin.

Ohjaamo-toiminta on ollut tärkeää paitsi nuorten työllistymiselle myös kaupungeille. Pääkaupunkiseudulla se on tiivistänyt kaupunkien monialaista verkostoyhteistyötä. TE-toimisto on ollut tärkeä kumppani, sillä moni nuori tavoitetaan sitä kautta.

”Ohjaamo-toiminta voi ottaa oman osansa nuorten työllistymisen paranemisesta. Tämä on viime vuosien merkittävin konkreettinen edistysaskel nuorten monialaisessa ohjauksessa”, Kohtaamo-hankkeen projektipäällikkö Pasi Savonmäki sanoo.

Lisätietoja: ohjaamot.fi kohtaamo.info

Mainos